Henri Tuomaala Legendsien Suomen mestariksi – Dahlbacka vei V1600:en hopeaa trillerin päätteeksi

Finnish Racing Championship -sarja ajettiin päätökseen runsaslukuisen yleisön edessä, kun Copart FRC Ahvenisto ratkaisi SM-mitalit niin V1600- kuin Legends-luokissakin. Kaksipäiväisessä kilpailussa riitti jännitettävää aina viimeisiin lähtöihin saakka. Uusia Suomen mestareita kruunattii yksi kappale Hyvinkään Henri Tuomaalan voittaessa viidennen Legendsien Suomen mestaruutensa.

Legends-mestaruus ratkesi Tuomaalan hyväksi

Lauantaina ajettiin kaksi lähtöä Legendseissä. Avauslähdön nopein oli Leevi Lintukanto napaten kauden neljännen voittonsa ennen Suomen mestaruusosakkeitaan korottanutta Tuomas Plosilaa sekä Akaan Toni Lähteenmäkeä. Toinen lähtö mentiin SM-pistejohtaja Henri Tuomaalan komennossa ennen Kurikan Tuomas Plosilaa sekä Lappeenrannan Marko Kilpiää. SM-pistekolmikko seisoi siis podiumilla, ja mitali ratkaistaisiin kolmikon Tuomaala – Kilpiä – Plosila kesken.

Henri Tuomaala johti Legendsien joukon ruutulipulle kauden viimeisessä lähdössä kuitaten SM-kultaa. Kuva: Juho Koski

Sunnuntai avattiin Legendsien kauden päätöslähdöllä, jossa mestaruus ratkaistiin akselilla Tuomaala – Kilpiä – Plosila. Paalulta lähtenyt Tuomaala ampui heti kärkeen, eikä antanut muille mahdollisuuksia. Turva-auton tullessa kilpailun kolmannella kierroksella radalle kilvanajo keskeytyi, ja kilpailun jatkuessa kolmantena ollut Plosila lähti haastamaan Ahveniston avausmutkan sisäkaarteeseen ulompaa linjaa ajanutta Tuomaalaa. Ulkomutkasta löytyi kuitenkin sen verran pitoa, että Tuomaala sai pidettyä vauhdin yllä säilyttäen johtopaikkansa Plosilan tiputtua kolmanneksi Onni Peltosen taakse. Seitsemännestä ruudusta startannut Aleksi Pärssinen nosti itsensä vielä Plosilan ohitse kolmanneksi Tuomaalan varmistaessa uransa viidennen Legends-mestaruutensa voitolla Peltosen napatessa toisen sijan. SM-hopealle ajoi pisteen erolla Marko Kilpiä ja pronssia nappasi Tuomas Plosila.

Legends-luokan Suomen mestari vuosimallia 2023: Henri Tuomaala.

V1600-luokassa hopeamitali vaihtui tiuhaan

V1600-luokassa kisattiin hopeamitalista viimeiseen asti. Lauantaina Saksan radoilta BMW:n ratista tuttu Klaukkalan Matias Nuoramo otti vakuuttavan voiton ennen Espoon Miio Nurmista sekä Alavetelin Marina Backfältia. SM-hopeassa tiukimmin kiinni ollut Kokkolan Oskar Dahlbacka sijoittui lähdössä viidenneksi.

SM-hopeamitalista käytiin tiukkaa kamppailua Dahlbackan ja Backfältin välillä, eikä Aapo Skaffariakaan voinut laskea pois mitalitaistosta. Kuva: Juho Koski

Hopeamitalista tiukimmin kamppailleet Dahlbacka sekä Backfält lähtivät eturivistä kauden päättävään lähtöön, ja avausmutkan jälkeen kilpailua johti Backfält ennen Dahlbackaa sekä Aapo Skaffaria. Skaffarin onnistui kuitenkin nostaa itsensä toiseksi kolmannella kierroksella, eikä Backfält onnistunut pitelemään hurjalla latauksella kauden päätökseen lähtenyttä Espoolaista takanaan, vaan Skaffari repi huomattavan eron ottaen voiton reilulla 3,5 sekunnin erolla. Dahlbacka ja Backfält jäivät taistelemaan muun ryhmän kanssa, ja SM-hopea vaihtoi osoitetta lähdön aikana moneen otteeseen. Lopulta Dahlbackan neljäs sija riitti SM-hopeaan ja Backfältin oli tyytyminen pronssiin. Toiseksi sunnuntaina ajoi Niko Kalliokoski ja kolmanneksi Nuoramo.

Oskar Dahlbacka nappasi SM-hopeaa kolmen pisteen erolla. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

Neljä TCR-autoa viivalla – Virtaselle 50-vuotislahjaksi luokkavoitto

TCR & TGT:n lauantain lähdössä nopein oli V8 Thunder -luokan Ford Mustangilla kilpaillut Jarkko Tähtinen. Toinen sija ratkottiin TCR-luokan kilpureiden kesken, jonka otti Baltiasta tutun Black Rose Racingin Golfia käskyttänyt Orimattilan UA:n Toni Virtanen voittaen TCR-luokan. Kolmanneksi kurvaili Mika Mäkinen niin ikään VW Golf GTI TCR:llä ennen neljänneksi ajanutta Seat Cupra TCR-kuljettaja Emil Westmania.  

Toni Virtanen juhlisti 50-vuotissyntymäpäiviään päivän etukäteen nappaamalla TCR-luokan voiton lauantaina. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

TCR & TGT:n sunnuntain lähtö kuului Emil Westmanille. Kokkolalainen ohjasi Seat Cupra TCR:sä voittoon näytöstyylillä ennen 50-vuotissyntymäpäiviään juhlinutta Toni Virtasta. Kolmas lähdössä oli John K. Westman toisella Cupralla.

Emil Westman hallitsi sunnuntain TCR & TGT -lähtöä. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

Mitalitaisto tiivistyi Thundereissa

V8 Thunder-luokassa nähtiin uutta verta paalulla, kun Kaj Erik Kytönen piiskasi kahdeksansylinterisen Mercedes-Benzinsä paalulle. Lähdössä Kytönen kuitenkin jäi pahasti jalkoihin, ja SM-pistekärjessä oleva Emil Westman nappasi kärkipaikan itselleen ennen Jonne Rautjärveä. Kytösen kilpailu päättyi kolarisumaan kilpailun alkuvaiheessa Lahtelaisen joutuessa osaksi viiden auton kolarisumaa. Westman tyylitteli voittoon ennen Rautjärveä sekä kolmanneksi ajanutta Petri Ortjua.

Jonne Rautjärvi kavensi eroa SM-pistekärki Emil Westmaniin vain kymmeneen pisteeseen. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

V8 Thunder -luokan sunnuntain osakilpailu tiukensi SM-taistelua ennen kauden viimeistä osakilpailua Alastarolla. Westman lähti paalulta sunnuntain osakilpailuun Rautjärvi rinnallaan. Jyväskyläläinen sai kuitenkin huonon lähdön Westmanin ampautuessa kärkeen perässään Milla Mäkelä ja Miko Kiminki. Westman ei kuitenkaan päässyt maaliin asti, vaan kokkolalainen joutui keskeyttämään tekniseen vikaan hieman ennen kilpailun puoliväliä. Tämä nosti Kimingin kilpailun kärkeen, mutta Rautjärvi käytti pistekärjen epäonnen hyödykseen ja takoi taululle hurjia aikoja kirien Kimingin kiinni ja ohittaen Joensuulaisen kun kellossa oli jäljellä hieman yli neljä minuuttia. Lopulta lipulle ajettiin järjestyksessä Rautjärvi – Kiminki – Tähtinen. Voitollaan Rautjärvi kaventaa SM-piste-eron vain kymmeneen pisteeseen ennen kauden päättävää osakilpailua.

Xtremessä Siekkiselle kaksi kolmesta

BMW Xtreme Racen viimeistä edeltävä osakilpailu avattiin lauantaina yhdellä lähdöllä. Seinäjoen Juho Siekkinen keräsi lisää kaulaa SM-pistejohtoona ottamalla viikonlopun avauslähdön voiton ennen Kari Haavistoa. Kolmanneksi ajoi Atte Holappa.

Sarja jatkui kahdella lähdöllä sunnuntaina. Avauslähtö ajettiin haastavissa olosuhteissa kaatosateessa. Paalulta lähti Tomi Sundström rinnaltaan Haavisto SM-pistekärjen Siekkisen lähdettyä neljännestä lähtöruudusta. Haavisto sai radan sisäpuolelta hyvän lähdön ja johti letkaa ensimmäisen mutkan jälkeen. Uusikaupunkilainen ei katsonut taakseen, vaan nappasi voiton vajaan viiden sekunnin erolla ennen Siekkistä. Kolmanneksi ajoi Riku Salmenautio. Pitkässä, 40 minuutin endurance-lähdössä voittoon ajoi Siekkinen ennen Haavistoa ja autokuntaa Timo ja Markus Grönthal.

Kari Haavisto nappasi 2. lähdön voiton. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

FRC-kausi 2023 päättyi Hämeenlinnaan. Rata SM -luokkien V8 Thunder, BMW Xtreme Race sekä The Gran Turismo mitalit ratkotaan kahden viikon päästä Alastarolla. Kiitokset Copart Suomi Oy, Ahvenisto Autourheilijat, Pyrokratia Oy, sarjan yhteistyökumppanit sekä lukuisat vapaaehtoiset kilpailunjohdossa, lippupisteillä, radanhoito- ja pelastushenkilökunta sekä Ahvenistoon hyvin paikalle löytänyt yleisö!

Copart FRC Ahvenisto houkutteli runsaan yleisön paikan päälle. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

Viralliset SM-pistetilanteet luokittain

V1600 – 6/6 osakilpailua

  1. Simo Rauhala                    386        Mini One
  2. Oskar Dahlbacka              358        Mini One
  3. Martina Backfält              355        Mini One
  4. Aapo Skaffari                     348        Toyota Auris
  5. Roope Mäkelä                   326        Mini One

Legends SM – 6/6 osakilpailua

  1. Henri Tuomaala        1138
  2. Marko Kilpiä              1120
  3. Tuomas Plosila          1119
  4. Leevi Lintukato          1104
  5. Toni Lähteenmäki      997

V8 Thunder – 4/5 osakilpailua

  1. Emil Westman    175        Chevrolet Camaro
  2. Jonne Rautjärvi  165        Chevrolet Camaro
  3. Miko Kiminki       102        Chevrolet Camaro
  4. Petri Ortju           94           Mercedes-Benz C63 AMG
  5. Milla Mäkelä      89           Mercedes-Benz C63 AMG

BMW Xtreme Race – 4/5 osakilpailua

  1. Juho Siekkinen                                 285
  2. Kari Haavisto                                    233
  3. Antti Sormunen                                194
  4. Markus & Timo Grönthal               134
  5. Tomi & Roope Sundström              132

Viralliset tulokset

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close