Rautjärvi ilmoittautui mukaan mestaruustaisteluun

Rata-autoilun V8 Thunder-luokka ajoi 16.-17.9. Ahvenistolla SM-kauden toiseksi viimeisen kisaviikonlopun.

Lauantain kisalähtöön paalulta starttasi Kaj Erik Kytönen. Ensimmäistä kisaansa luokassa ajanut 25-vuotias Mercedes-kuljettaja ei kuitenkaan päässyt liikkeelle toivomallaan tavalla. Kärkeen singahti kakkosruudusta startannut pistejohtaja Emil Westman. Kytönen tippui kärkipaikoilta, kun vielä Milla Mäkelä, Petri Ortju ja Jonne Rautjärvi nousivat ohi. Westman repi heti eroa kilpakumppaneihin. Kytösen kilpailu päättyi kilpailun alkuvaiheessa Lahtelaisen joutuessa osaksi harmittavaa viiden auton kolarisumaa. Westman tyylitteli voittoon ennen Rautjärveä sekä kolmanneksi ajanutta Petri Ortjua. Miko Kiminki ja Jarkko Tähtinen täydensivät kärkiviisikon, kun Mäkelä joutui keskeyttämään.

Westman lähti paalulta sunnuntain osakilpailuun ja otti hyvän lähdön. Rautjärvi jäi rinnalla sutimaan ja tipahti kauas kärjestä.  Milla Mäkelä löysi lähtösuoralla pitävän ajonlinja ja nousi monta sijaa toiseksi. Kisassa ei kuitenkaan vauhti riittänyt, vaan alkupuoliskolla Kiminki, Tähtinen ja Rautjärvi onnistuivat ohituksissa. Westman näytti laskettelevan varmaan voittoon, mutta joutui keskeyttämään tekniseen vikaan hieman ennen kilpailun puoliväliä. Tämä nosti Kimingin kilpailun kärkeen, mutta Rautjärvi intoutui kiivaaseen takaa-ajoon. Rautjärvi käytti pistekärjen epäonnen hyödykseen ja ohitti Kimingin kun kellossa oli jäljellä hieman yli neljä minuuttia. Lopulta lipulle ajettiin järjestyksessä Rautjärvi – Kiminki – Tähtinen. Molempina päivinä korkeimmat Mtec Trophy pisteet saalistanut Ortju oli neljäs ennen Milla Mäkelää. Voitollaan Rautjärvi kavensi SM-piste-eron vain kymmeneen pisteeseen ennen kauden päättävää osakilpailua, joka ajetaan Alastarossa kuun viimeisenä viikonloppuna.

V8 Thunder -luokan SM-pistetilanne 4/5 osakilpailua:

  1. Emil Westman 175
  2. Jonne Rautjärvi 165
  3. Miko Kiminki 102
  4. Petri Ortju 94
  5. Milla Mäkelä 89

Teksti: Tero Lyttinen / V8 Thunder tiedotus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close