Toni Lähteenmäellä haastava viikonloppu Alastaron pitkällä radalla

Rata-autoilun moninkertainen Suomen mestari Toni Lähteenmäki kilpaili viime viikonloppuna Alastaron uudella pidemmällä radalla. Viikonlopun aikana ajetut kaksi kilpailulähtöä toivat rata-autoilun moninkertaiselle Akaalaiselle kaksi pettymystä ja niiden myötä mahdollisuudet SM-mitaliin Legends-tulokaskaudella hautautuivat lopullisesti.

– Nyt meni ne mahdollisuudet kerrasta! Alla kun kuitenkin oli jo kaksi nollatulosta ja kun Alastarolta tuli umpisurkea viikonloppu, niin huonoja tuloksia on neljä kappaletta. Niiden myötä ollaan varmuudella ulkona mitalitaistelusta. Alastaron radalla ajettiin tänä vuonna neljä kilpailulähtöä ja niistä tuli neljä huonoa tulosta. Kotirata ja siellä on tullut eniten ajettua, mutta jostain syystä ei vaan onnistuttu tänä vuonna ollenkaan, Lähteenmäki harmitteli.

Lähteenmäen osalta askelmerkit vaikeaan viikonloppuun saatiin jo aika-ajoissa, joista tuloksena oli 44 auton lähtöruudukosta 16. ruutu. Ja kun tässä luokassa olet siellä porukan puolivälissä, riski sille, että sattuu ja tapahtuu, on aina suuri. Näin kävi tällä kertaa myös Lähteenmäelle, joka ajautui kolarisumaan heti ensimmäisen kilpailulähdön startin jälkeen, radan toisessa mutkassa.

– Edessä (Marko) Kilpiä ja (Sami) Talvitie ottivat sen verran yhteen, että Talvitie pyörähti poikittain eteen ja minä olin ensimmäinen joka tuli siihen tilanteeseen. Jarrut pohjassa ja etukulma edellä Talvitien autoon, sitten tuli toiseen takakulmaan auto ja vielä toiseen etukulmaan auto. Käytännössä kolme nurkkaa neljästä meni solmuun, osumaa tuli joka suunnasta, Lähteenmäki kertasi.

Legends-luokassa toisen kilpailun lähtöruutu määräytyy ensimmäisen kilpailun nopeimpien kierrosaikojen mukaan ja selvää oli tässä kohtaa, kun Lähteenmäelle ensimmäisestä kilpailusta kierroksia kertyi nolla kappaletta, oli lähtöruutu toiseen kilpailuun viimeisessä eli 44. ruudussa.

– Olihan se synkkä paikka, hyvä kun lähtövaloja näki. Eipä ole tullut noin kaukaa aiemmin startattua. Lähdettiin tulos tai ulos meiningillä, oli sen verran synkät fiilikset. Ensimmäisellä kierroksella ohitin 11 autoa, mutta sitten tuli taas turva-auto radalle. Turva-auton poistuttua aikaa oli jäljellä enää kolmisen minuuttia ja se oli tekemätön paikka. Maalissa sijoitus oli kaksikymmentä ja jotain, Lähteenmäki muisteli.

Lähteenmäki kilpailee myös rallicrossin SM -sarjan V1600-luokassa. Kuluneena viikonloppuna Joensuussa ajetusta kauden päätösosakilpailusta tuloksena oli hienosti neljäs tila. Rata-autoilun SM-sarja puolestaan huipentuu Hämeenlinnan Ahvenistolla 16.-17. syyskuuta ajettavaan kilpailuviikonloppuun.

Teksti: Racing Team Lähteenmäen tiedotus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close