Ahveniston radalle on varattu paikka jokaisen suomalaisen autourheilua seuraavan sydämestä. Viimeisimpänä perinteikäs, vuodesta 1967 asti toiminut rata toimi yleisöennätyksiä lyöneen FRC-sarjan päätösosakilpailun Copart FRC Ahveniston näyttämönä. Vuosien saatossa Hämeenlinnassa sijaitseva, ”Pikku-Nordschleifeksikin” kutsuttu rata on toiminut niin Tähtien Kisojen kuin EM-rallicrossin näyttämönä.
Pian kilpailun jälkeen radan vuokralainen vaihtui, ja Apparan puikkoihin hyppäsi janakkalalainen yrittäjä ja pitkän linjan rata-autoilija Sami Liljedahl. Ensimmäiset askeleensa radan vetäjä Sami otti lokakuun puolivälissä Pertti Kurkisuonion siirtyessä pois vuokralaisen asemasta.
-Työn touhuun lähdettiin saman tien, mutta se oli jo valmiiksi tiedossa. Rata on suurimmalta osin hyvässä kunnossa, eikä vaadi muuta kuin pientä turva-alueiden lisäilyä ja fiksailua. Rakennuksissa sen sijaan riittää tekemistä, ennen kuin ne näyttävät siltä miltä itse haluaa. Kahvion on ensimmäisenä työlistalla, ja sen päähän on tarkoituksena tulla 10 x 10 -metrinen katettu terassi. Lisäksi radan sisääntulo pitää fiksata, ja koitamme rakentaa siitä sellaisen, ettei kukaan aja ohitse tietämättä, missä rata sijaitsee. Myös tilaussauna on tulossa. Tornin koppeja pitäisi hieman uusia, ja keskustelemme siitä Hämeenlinnan kaupungin kanssa myöhemmin, Liljedahl kertoo.

Vaikka Ahveniston rata on rakennettu luonnollisesti kilpakäyttöön, myös muuta toimintaa radalle on suunnitelmissa saada. Liljedahlin tavoitteena on saada toimintaa myös arkipäiville sekä kilpailuviikonloppujen ulkopuolelle.
-Haluaisin, että meillä olisi joka päivä sellaista tapahtumaa, että tavallinenkin tallaaja löytää paikalle. Pelkästään AKK:n kalenteria kun katsoo, niin kesän 12 kisaviikonloppua ovat täyttymässä. Niin ikään 25 melupäiväämme täyttyvät hyvää vauhtia muun muassa merkkikerhojen tapahtumista. Tietysti kilpailupäiviä voisi olla enemmänkin, mutta siihen ei ympäristölupaa heltiä.
-Tulevana kesänä paluun tekee Tavastia Truck Weekend. Harrasteajoneuvojen kokoontumiset ja erilaiset cruisingit ovat olleet myös vahvassa nosteessa. Viime kesänä joka maanantaina kello neljästä kahdeksaan on ollut ilmainen harrasteautojen kokoontuminen, ja paikalla on ollut lähemmälti tuhat ajoneuvoa. Tätä puolta haluaisin nostaa ja kehittää, moottoripyöriä unohtamatta, Liljedahl taustoittaa.
Radoilla Liljedahl on tunnettu muun muassa Gulfin väreissä komeilleen Roadsport-luokan ykköskopan Escortin ratin takaa, sekä Ford Sierra Cosworth, joka käänsi katseita kuluneen vuoden American Car Showssa. Rallipuolella harrastamaan on ehditty muun muassa Volvo 240:llä sekä Ford Escort RS2000:lla. Miten vannoutunut moottoriurheiluja näkee rata-ajon arvosarjojen tilan?

-Nykypäivänä on helppoa vedota maailmantilanteeseen, ja ihan syystäkin, mutta meillä on Suomessa myös luokkia vahvalla pohjalla. Esimerkiksi Legendsit voivat hyvin, jopa niin hyvin etteivät kilpailijat meinaa mahtua yhteen ruudukkoon. Myös V1600 voi hyvin, ja luokan SM-arvo houkuttelee nuoria karting-puolelta koppiautoihin. Myös Historicissa osanottajamäärät ovat kunnossa, sillä useimpina viikonloppuina varikolla on yli 150 autoa. Thundereissa ja Bemareissa autoja olisi, mutta niiden saaminen viivalle on ajoittain kipuillut, ja autoja pitäisi jotenkin saada houkuteltua entistä enemmän samalle viivalle. Tietysti aina kun kynnys osallistua on halvempi, niin porukka ryhmittyy aktiivisemmin viivalle. Kilpaileminen maksaa aina, mutta järjestäjän on hankala tinkiä kuluista. Näitä kilpailuita kuitenkin tehdään suurimmaksi osaksi talkoovoimin, eikä kukaan järjestävä seura tai muu taho halua tehdä tappiota. Nähdäkseni pitkäjänteinen panostus sarjaan sekä näkyvyyteen on asian ydin. TV- ja livelähetysten näkyvyys on kaikkien etu, vaikka jotenkin sekin pitää kattaa. Kun maailmantilanne vähän helpottaisi, niin firmatkin lähtisivät vähän rohkeammin mukaan. Nyt se on hankalaa, kun kassat ovat pienentyneet, Liljedahl jakaa mietteitään.
Ahveniston radan uudistustyöt ovat käynnissä paraikaa ja jatkuvat lumien tuloon asti, jolloin stadionalue muutetaan hiihtoladuiksi. Liljedahlin aktiivista otetta radan uudistamiseksi voi seurata radan instagram-sivuilta, jonne Liljedahl päivittää aktiivisesti kiireistä arkeaan. FRC toivottaa Samille menestystä!