Finnish Racing Championship -sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa. Kaksipäiväinen osakilpailu tuotti uusia SM-voittajia, kun Äänekosken Nico Tikkinen sekä Joensuun Miko Kiminki ajoivat uransa ensimmäisiin voittoihin luokissaan. Kotikilpailussaan ajanut, kilpailun järjestänyttä Ahveniston Autourheilijoita edustava Jarkko Tähtinen onnistui mainiosti ajaen V8 Thunder -luokassa kolmesti palkintokorokkeelle sekä voittaen FRC GT Openin luokan 2.
SM-pisteissä V8 Thunder -luokan kärjessä jatkaa Kokkolan Emil Westman. V1600-luokassa tamperelainen Roope Mäkelä nappasi SM-pistejohdon, ja Legendsien Mestaruussarjassa SM-pistejohto siirtyi Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäelle. BMW Xtreme Racen johtopaikkaa pitää hallussaan Petri Haavisto, ja FRC GT Openin yhteistuloksissa eniten pisteitä on kerännyt Emil Westman ajaen luokassa 2.
FRC-sarja jatkuu heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Botniaringin radalla. Kilpailuviikonloppuna debytoi myös täysin uusi FRC GT Open 4H -kestävyyskilpailukonsepti.
Kiminki uransa ensimmäiseen V8 Thunder -voittoon
V8 Thundereiden kauden toinen kilpailuviikonloppu käynnistettiin dramaattisesti, kun johdossa ollut SM-pistekärki Emil Westman ajautui kierroksella ohittaessaan hiekalle joutuen keskeyttämään. Tilaisuuden hyödynsi Kiminki, joka ajoi tyylitellen V8 Thunder -uransa ensimmäiseen voittoon ennen kotiradallaan kilpaillutta Jarkko Tähtistä ja Rantsilan Milla Mäkelää. Vahvasti toiseksi Camaronsa aika-ajoissa käskyttänyt Harri Komu joutui niin ikään keskeyttämään ennen ruutulippua.
Westman sai Camaronsa voiton arvoiseen iskuun ottaen kauden neljännen voittonsa ennen Tähtistä ja Kiminkiä. Kolmannessa lähdössä Westman oli niin ikään nopein Kiminkin jättäessä Tähtisen kolmanneksi.
BMW Xtremessä Petri Haavistolle hattutemppu
BMW Xtreme Racessa kauden avauksen jälkeen SM-pisteissä toisena ollut Metsälän PetriHaavisto lähti hakemaan revanssia, ja vei tiukan taistelun jälkeen avauslähdön nimiinsä ennen ajoparia Jake Welin / Joakin Valli.
Toisessa lähdössä sinisellä BMW:llä ajanut Haavisto oli jälleen lyömätön kuitaten toisen lähdön nimiinsä ennen SM-pistejohdossa Ahvenistolle saapunutta siipyyläistä Kari Haavistoa. Atte Holappa täydensi podiumin nappaamalla kolmannen sijan.
Päivän pitkässä lähdössä Petri Haavisto viimeisteli hattutempun voittaen kaikki kolme lähtöä. Kari Haavisto ajoi toiseksi, ja kolmanneksi sijoittuivat autokunta Welin – Valli.
V1600-luokassa kovaa taistelua läpi viikonlopun
V1600-luokan SM-pisteissä ensimmäisenä ”Apparalle” lähti Matias Nuoramo. Ensimmäisessä lähdössä Nuoramon pisti koville Minillä kilpaillut Jarno Nousiainen, joka haastoi Nuoramoa aina viimeiseen mutkaan saakka. Klalaukkalainen kuitenkin piti pintansa napaten täydet SM-pisteet ennen Nousiaista ja Kemorassa moottoriongelmista kärsinyttä Seinäjoen Niko Kalliokoskea. Nopein V1600 CUP-luokan kuljettaja oli Leevi Rajavuori VW Lupo GTI:llään.
Toinen lähtö kirjattiin niin ikään Nuoramon nimiin klaukkalalaisen voittaessa neljän sekunnin erolla ennen kauden toisen podiuminsa lunastanutta RoopeMäkelää ja Auris-kuljettaja Aapo Skaffaria. CUP-luokassa ensimmäisenä ruutulipulle ehti John K. Westman.
Kolmannessa lähdössä Nousiainen lähti paalulta ennen Roope Mäkelää, joka tippui tapahtumarikkaalla avauskierroksella viimeiseksi. Avauskierroksen jälkeen useiden autojen ajauduttua ulos radalta lähtö keskeytettiin punaisella lipulla. Uusintalähdössä Jarno Nousiainen nousi kärkeen, mutta Mäkelän onnistui kiriä lähdön loppuvaiheilla ero umpeen ja ohittaa Nousiainen ottaen kauden avausvoittonsa. Kolmannesta sijasta käytiin huimaa kamppailua aina maaliviivalle asti, ja lopulta Kia Ceed -kuljettaja Niko Kalliokoski otti viimeisen podium-sijan 0,106 sekunnin erolla ennen Ahveniston Autourheilijoita edustavaa Skaffaria. Rajavuori nappasi viikonlopun toisen CUP-luokan voiton.
Legendseissä Tikkinen uransa ensimmäiseen voittoon – ja saman tien toiseen
Legendsien SM-sarjassa hallitseva mestari Henri Tuomaala ajoi tiukan väännön jälkeen voittoon ottaen ruutulipun vain 0,17 sekuntia ennen vuoden akaalaiseksikin valittua ToniLähteenmäkeä. SM-pisteissä viidentenä Ahvenistolle lähtenyt Sakari Mäkilä täydensi podiumin kolmannella sijallaan.
Toisessa lähdössä saatiin uusi Legends-voittaja, kun NicoTikkinen kesti kilpakumppaneiden kovan paineen alla voittaen 0,2 sekunnin erolla ennen Lähteenmäkeä. Kolmanneksi ajoi Italiassa Ferrarin GT3 -autolla kilpaileva Tampereen Luka Nurmi ennen Tuomaalaa.
Viikonlopun kolmas lähtö oli äänekoskelaisen Tikkisen näytöstä äänekoskelaisen ottaessa ruutulipun yli viiden sekunnin erolla Akaan Erik Seppäseen. Kolmanneksi ajoi Turun Sami Talvitie ennen hyvän viikonlopun ajanutta Nurmea.
FRC GT Openissa taas värikästä kalustoa – luokkavoitto Hannulan Roadsport-BMW:lle
Avoimessa FRC GT Open -luokassa viikonloppu avattiinHenri Tuomaalan komennossa, joka ajoi yleiskilpailun sekä luokan 1 voittoon Porsche 911 GT3 Cup -autollaan. Samanlaisella autolla kilpaillut Tommi Haru ajoi yleiskilpailun toiseksi ja kotikilpailunsa tähti, Jarkko Tähtinen Ford Mustangillaan kolmanneksi voittaen luokan 2. Luokassa 3 järvenpääläinen Mika Mäkinen Volkswagen Golf GTI TCR:llä oli nopein tiukan taistelun jälkeen.
Toisessa lähdössä Haru hallitsi lähtöä ollen nopein ennen luokan 2 voittanutta Emil Westmania. Yleiskilpailun kolmanneksi sekä luokan 3 voittoon ajoi kalantilainen Markku Hannula Roadsport 2A -luokan BMW M3:lla jättäen liudan luokan 2 autoja taakseen.
Legends Harrastesarja kuului Jussi Piiraiselle
Legendsien Harrastesarjan puolella viikonloppu kuului Jussi Piiraiselle, joka voitti viikonlopun molemmat osakilpailut. Avauslähdön toiseksi ajoi rallicrossin viisinkertainen Euroopan mestari Matti Alamäki, ja kolmas oli Lempäälän Matti Marjamäki. Toisessa lähdössä Alamäki sijoittui niin ikään podiumille ollen kolmas Viljami Kyllösen ajettua hienosti toiseksi.
V1600 – Lähtö 1
1. Matias Nuoramo Toyota Auris 11 kierrosta Keimola FK-Kerho
2. Jarno Nousiainen Mini One +0,411 Kuopion Urheiluautoilijat
3. Niko Kalliokoski Kia Ceed +1,505 AL Härmän Osasto
V1600 Cup
1. Leevi Rajavuori VW Lupo GTI 11 kierrosta Historic Race Finland
V1600 – Lähtö 2
1. Matias Nuoramo Toyota Auris 11 kierrosta Keimola FK-Kerho
2. Roope Mäkelä Mini One +4,115 Alastaron Urheiluautoilijat
3. Aapo Skaffari Toyota Auris +6,436 Ahveniston Autourheilijat
V1600 Cup
1. John K. Westman Toyota Auris 11 kierrosta Kokkolan Urheiluautoilijat
V1600 – Lähtö 3
1.Roope Mäkelä Mini One 11 kierrosta Alastaron Urheiluautoilijat
2. Jarno Nousiainen Mini One +1,335 Kuopion Urheiluautoilijat
3. Niko Kalliokoski Kia Ceed +10,556 AL Härmän Osasto
V1600 Cup
1.Leevi Rajavuori VW Lupo GTI 11 kierrosta Historic Race Finland
Legends – Lähtö 1
1. Henri Tuomaala 8 kierrosta Hyvinkään Urheiluautoilijat
2. Toni Lähteenmäki +0,166 Akaan Moottorimiehet
3. Sakari Mäkilä +0,942 Kyrön Seudun Urheiluautoilijat
Legends – Lähtö 2
1. Nico Tikkinen 9 kierrosta Laukaan Moottorimiehet
2. Toni Lähteenmäki +0,204 Akaan Moottorimiehet
3. Luka Nurmi +0,527 Blue Rose Team
Legends – Lähtö 3
1.Nico Tikkinen 8 kierrosta Laukaan Moottorimiehet
2. Erik Seppänen +5,655 Akaan Moottorimiehet
3. Sami Talvitie +5,910 Alastaron Urheiluautoilijat
BMW Xtreme Race – Lähtö 1
1. Petri Haavisto 10 kierrosta Honkajoen Moottorikerho/UA
2. Jake Welin / Joakim Valli +0,479 Xon Sport Club Ry / Euran Urheiluautoilijat
3. Kari Haavisto +0,960 Honkajoen Moottorikerho/UA
BMW Xtreme Race – Lähtö 2
1. Petri Haavisto 10 kierrosta Honkajoen Moottorikerho/UA
2. Kari Haavisto +0,275 Honkajoen Moottorikerho/UA
3. Atte Holappa +12,889 Keimola FK-Kerho
BMW Xtreme Race – Lähtö 3
1. Petri Haavisto 27 kierrosta Honkajoen Moottorikerho/UA
2. Kari Haavisto +6,740 Honkajoen Moottorikerho/UA
3. Jake Welin / Joakim Valli +9,822 Xon Sport Club Ry / Euran Urheiluautoilijat
V8 Thunder – Lähtö 1
1. Miko Kiminki 12 kierrosta Chevrolet Camaro Lapinlahden Autourheilijat
2. Jarkko Tähtinen +0,304 Ford Mustang Ahveniston Autourheilijat
3. Milla Mäkelä +9,961 Mercedes-Benz C63 AMG Ruukin Formula K-Kerho Ry
V8 Thunder – Lähtö 2
1. Emil Westman 12 kierrosta Chevrolet Camaro Kokkolan Urheiluautoilijat
2. Jarkko Tähtinen +4,392 Ford Mustang Ahveniston Autourheilijat
3. Miko Kiminki +5,939 Chevrolet Camaro Lapinlahden Autourheilijat
V8 Thunder – Lähtö 3
1. Emil Westman 11 kierrosta Chevrolet Camaro Kokkolan Urheiluautoilijat
2. Miko Kiminki +12,626 Chevrolet Camaro Lapinlahden Autourheilijat
3. Jarkko Tähtinen +26,683 Ford Mustang Ahveniston Autourheilijat
FRC GT Open – Lähtö 1
1. Henri Tuomaala 15 kierrosta Porsche 911 GT3 Cup 992 Luokka 1
2. Tommi Haru +10,804 Porsche 911 GT3 Cup 992 Luokka 1
3. Jarkko Tähtinen +24,840 Ford Mustang V8 Luokka 2
4. Emil Westman +26,408 Porsche 911 GT3 Cup 991.1 Luokka 2
5. Mika Mäkinen +1:14,130 Volkswagen Golf GTI TCR Luokka 3
FRC GT Open – Lähtö 2
1. Tommi Haru 13 kierrosta Porsche 911 GT3 Cup 992 Luokka 1
2. Emil Westman +1:01,381 Porsche 911 GT3 Cup 991.1 Luokka 2
3. Markku Hannula +1:11,226 BMW M3 Luokka 3
4. Daniel Skurnik +1 kierros Porsche 911 GT3 Cup 997 Luokka 2
5. Pasi Kupiainen +1 kierros Porsche Boxster Luokka 2
Legends Harraste – Lähtö 1
1. Jussi Piirainen 8 kierrosta Legends Cars Finland Ry
2. Matti Alamäki +6,539 Satakunnan Urheiluautoilijat
3. Matti Marjamäki +13,315 Urjalan Urheiluautoilijat
Legends Harraste – Lähtö 2
1. Jussi Piirainen 10 kierrosta Legends Cars Finland Ry
2. Viljami Kyllönen +0,314 Joensuun Urheiluautoilijat
3. Matti Alamäki +7,323 Satakunnan Urheiluautoilijat
Pistetilanne 2/5 osakilpailua
V1600 SM
1. Roope Mäkelä 168
2. Matias Nuoramo 160
3. Jarno Nousiainen 149
3. Aapo Skaffari 149
Legends SM
Sarjapisteet julkaistaan myöhemmin www.finnishracingchampionship.fi.
V8 Thunder SM
1. Emil Westman 225
2. Miko Kiminki 207
3. Jarkko Tähtinen 174
BMW Xtreme Race SM
1. Petri Haavisto 225
2. Kari Haavisto 221
3. Jake Welin / Joakim Valli 170
FRC GT Open
1. Emil Westman 74 Luokka 2
2. Jarkko Tähtinen 64 Luokka 2
3. Tommi Haru 56 Luokka 1
Luokka 3
1.Gustav Kortell 54 Luokka 3
Luokka 4
1.Timo Dahl 20 Luokka 4
V1600 Cup
1. Leevi Rajavuori 200
2. Atte Nykänen 175
BMW 9X
1.Jukka Soimetsä & Daniel Maldonado 120