Toni Lähteenmäellä jälleen edessä kiireinen kilpailukesä – ”Uutta nälkää”

Rata-autoilun SM-sarja, Finnish Racing Championship, avaa kilpailukautensa tulevana viikonloppuna Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Mukana radalla nähdään myös Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki, joka lähtee tavoittelemaan SM-mitalia kovatasoisessa Legends-luokassa.

Talvi on Suomessa tunnetusti pitkä ja samalla se tarkoittaa aina myös pitkää kilpailutaukoa Suomessa kilpaileville rata-autoilijoille, joille kilpailukauden koitokset sijoittuvat kesään. Rata-autoilun SM-sarjan, Finnish Racing Championshipin (FRC), kilpailukausi kuluvan vuoden osalta avataan tulevana viikonloppuna Kemoran radalla Vetelissä. Toni Lähteenmäelle edessä on uran toinen kausi Legends-luokassa.

– Kiva on lähteä taas uuteen kauteen, vaikka tietysti talvella jäärataa ja keväällä digitaalisen autourheilun SM-sarja ajettiinkin. Meillä on tiimissä nyt kaksi autoa V8 Thunderissa ja kaksi autoa Legendsissä. Kun kilpailut ajetaan lauantaisin ja joka luokalla on kolme kilpailulähtöä saman päivän aikana, niin onhan se tiukka rypistys koko tiimille, Lähteenmäki ennakoi edessä olevaa kiireistä kilpailukesää.

FRC:ssä ajetaan kesän aikana viisi kilpailuviikonloppua. Viimevuotiseen tapaan Lähteenmäki osallistuu myös tänä vuonna FRC:n lisäksi rallicrossin SM-sarjaan, missä ohjelmassa on neljän kilpailuviikonlopun urakka. Ja kun elokuun ensimmäisenä viikonloppuna luvassa on vielä digitaalisen autourheilun SM-finaali Jyväskylässä, tarjoaa kymmenen kilpailuviikonloppua reilussa kolmessa kuukaudessa Lähteenmäelle tiimeineen ohjelmaa tiiviisti koko kesän ajalle.

– Toivotaan, että ei tulisi mitään isoja ongelmia kaluston suhteen, että pysytään aikataulussa, akaalainen korostaa.Tulokaskaudellaan viime vuonna Legends-luokan SM-loppupisteissä viidenneksi sijoittuneen Lähteenmäen valmistautuminen alkavaan kesäkauteen ei sujunut ongelmitta, kun testit Alastaron radalla päättyivät varsin lyhyeen. Työkiireiden takia testimahdollisuudet olivat muutenkin kevään aikana jääneet vähiin ja nyt se ainoa testipäiväkin päättyi suunniteltua nopeammin.- Kolmannella vedolla varamoottori räjähti. Piti vain kokeilla, että se on kilpailukykyinen jos sitä olisi tarvetta kesken kauden vaihtaa. No nyt ei ainakaan tarvitse sitä miettiä, myös vuosi sitten kesäkauteen valmistavissa testeissä Legends-auton tekniikkamurheita kokenut Lähteenmäki totesi.

Lähteenmäki on ollut kestomenestyjä kotimaisessa rata-autoilussa jo pitkään, mutta kolme viimeisintä sarjasijoitusta ovat painuneet mitalisijojen ulkopuolelle.

– Tekee ihan hyvääkin, että tulee mitalittomia kausia väliin, niin saa ainakin uutta nälkää. Nyt kun saisi puhtaan ja ehjän kauden molemmissa lajeissa, niin uskon vahvasti, että mitalitavoitteeseen päästään molemmissa lajeissa.

Legends-luokassa Kemoran radalla mukana on 39 kuljettajaa ja Lähteenmäen arvion mukaan heistä kymmenkunta on sellaisia, jotka pystyvät onnistuessaan ajamaan voitosta. Taso on siis kova, mitään ei tässä lajissa saa ilmaiseksi, ja tämä lähtökohta miellyttää Lähteenmäkeä.

– Legends-luokan suola on ehdottomasti se, että autoja on mukana paljon ja kilpailu on kovaa. Viime vuonna oltiin loppupisteissä viidensiä muutaman nollatuloksen myötä. Jos nyt saataisiin ehjä kausi, ei tulisi huonoja tuloksia ja pystyttäisiin olemaan tasaisesti viiden nipussa joka kilpailussa, niin se on yleensä riittänyt loppupisteissä korkealle, kun taso on kova ja tulokset menee aika lailla ristiin, Lähteenmäki muistuttaa.Lähteenmäen tiimi lähtee Legends-luokan SM-kilpailukauteen siis kahden auton voimin ja sitä toista autoa tulee ajamaan Tonin lankomies, Ville Lähteenmäki.

– Ville meni naimisiin siskoni kanssa ja he ottivat sitten nimeksi Lähteenmäki. Ville on ajanut aiemmin muutamia ratakilpailuja meidän V1600-luokan autolla. Viime syksynä hän sitten osti oman Legends-auton ja ilmoittautui heti mukaan SM-sarjaan, Lähteenmäki taustoittaa.

Lähteenmäki pääsee ajamaan ensimmäiset Legends-kierroksensa Kemoran radalla torstaina. Perjantaina ohjelmassa ovat vapaat harjoitukset, sekä aika-ajot ja kaikki kolme kilpailulähtöä ajetaan lauantaina. Reilut 2700 metriä pitkä Kemoran moottorirata juhlii 40-vuotista taivaltaan suomalaisessa autourheilussa ja sanomattakin on selvää, että Lähteenmäellä riittää monia muistoja tältä radalta menneiltä vuosilta.

– Ensimmäisen mestaruuteni tulokaskaudella 2011 varmistin Kemorassa. Vuonna 2012 puolestaan katkesi 15 osakilpailun voittoputki juuri Kemoran radalla. Rata on sopinut aina minulle hyvin. Äkkiseltään en muista, että olisin siellä koskaan sijoittunut kakkossijaa huonommin. Keskeytyksiä ei ole tullut ja vauhti on ollut aina kunnossa, Lähteenmäki muisteli.

Teksti: Jari Hotti, Racing Team Lähteenmäen tiedotus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close