Legendsien Mestaruus- ja Harrastesarja alkaa tulevana viikonloppuna Keski-Pohjanmaalta Vetelistä, 40-vuotissyntymäpäiviä viettävän Kemoran radalta. Finnish Racing Championship -sarjassa ajettavaan Mestaruussarjaan osallistuu 39 kuljettajaa, sunnuntaina kilpailtavan Harrastesarjan pisteistä taistelee 16 kuljettajaa.
Mestaruussarjassa kaikkien aikojen menestynein Legends-kuljettaja, hallitseva Suomen mestari Henri Tuomaala saa haastajikseen mm. kaudella 2021 mestaruuden voittaneen Luka Nurmen, viime kaudella avausviikonloppua dominoineen Leevi Lintukannon, ratakonkari Toni Lähteenmäen, sadekelispesialisti Erik Seppäsen ja monet muut kivikovat kuljettajat. Mielenkiintoa tuo myös viime kausien aikana Ruotsin Legends-sarjaan panostanut ja siellä mestaruuden voittanut Tommi Nyvall kotiradallaan. Kärkiryhmään tuo mausteensa varmasti myös nuori Onni Peltonen, jonka ensimmäinen yleiskilpailun voitto odottaa tulemistaan. Entä mitä tekevät voiton makua jo maistanut Arto Ojaranta, Nico Tikkinen, Veeti Vaara ja moni moni muu?
Mestaruus ei ole koskaan Legendseissä tullut helpolla, eikä tule tänä vuonnakaan.Harrastesarjassa on myös tukku erittäin mielenkiintoisia nimiä. Rallicrossin viisinkertainen Euroopan mestari Matti Alamäki ei ole ensimmäistä kertaa asfalttialustalla ja tullee menemään kovaa. Samaan crossikategoriaan voidaan nostaa myös yli kaksikymmentä vuotta sitten, Legendsien Suomeen saapumisen alkuaikoina sarjassa ajanut Jussi Rasku, jonka otteita tullaan seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Harrastesarjan hallitseva mestari Mika Koivu voitti viime kaudella kuusi lähtöä kahdeksasta, joten lähtee ennakkosuosikkina kauteen. Alastarolla viime kaudella säväyttänyt pitkän linjan Legends-kuljettaja Veijo ”Veejo” Tolonen tuo oman panoksensa kärkikahinoihin, kuten myös vaasalainen tulisieluinen kilpailija Joni Nieminen, ”Aslakkia”, eli Jouni Ahosta unohtamatta. Harrastesarjassa nähdään joka kausi myös yllätyksiä, niin tälläkin kaudella, sillä mukana on monta uutta kuljettajaa mittaamassa vauhtiaan.
Mestaruussarjassa ajetaan alkavalla kaudella viitenä viikonloppuna, Kemoran jälkeen ajetaan kesäkuussa Ahvenistolla, Botniaring on vuorossa heinäkuussa, Virossa vieraillaan elokuussa ja kauden finaali ajetaan Alastarolla syyskuun puolessa välissä. Harrastesarjassa ajetaan neljänä sunnuntaina.
Kilpailu on katsottavissa suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta.
Alkuperäinen tiedote: Legends Cars Finlandin tiedotus.