Toni Lähteenmäki huippuiskussa Seinäjoen katuradalla – ”Lähes täydellinen viikonloppu”

Rata-autoilun SM-sarjassa Legends-luokka kilpaili viime viikonloppuna haastavalla katuradalla Seinäjoen Vauhtiajoissa. Toni Lähteenmäelle kauden kolmas Legends-viikonloppu oli tulosten osalta lähes täydellinen.

Tulokaskauttaan Legends-luokassa kilpaileva Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki oli kahden aiemman kilpailuviikonlopun aikana osoittanut nousujohteista vauhtia, mutta todelliset huipputulokset olivat jääneet vielä tulematta auton tekniikkamurheiden takia. Seinäjoella kaikki palaset loksahtivat lopulta onnistuneesti paikoilleen ja kotimatkalle Lähteenmäki tiimeineen lähti voiton ja kakkossijan pokaalien kanssa.

– Lauantaina voitto ja sunnuntaina kakkossija, joten lähelle täydellistä viikonloppua päästiin. Tosi hyvät SM-pisteet saatiin mukaan, Lähteenmäki iloitsi onnistuneen Pohjanmaan reissunsa jälkeen.

Heti aika-ajoissa Lähteenmäki näytti muille, että rata-autoilun moninkertainen Suomen mestari olisi Vauhtiajojen viikonloppuna erinomaisessa iskussa, kun tuloksena oli paalupaikka viikonlopun molempiin kilpailulähtöihin. Lauantaina Lähteenmäki kävi kovan taistelun voitosta Marko Kilpiää vastaan, saapuen maaliin lopulta ykkösenä 0,421 sekunnin voittomarginaalin turvin.

– Oli kyllä helpottunut fiilis, kun tultiin ruutulipulle ja ensimmäinen voitto tässä luokassa oli totta. Jarrujen kanssa kun piti kikkailla ja sitten samaan aikaan ajaa niin kovaa kuin uskaltaa. Ei ollut helppoa, Lähteenmäki korosti.

Seinäjoen Vauhtiajot ajetaan katuradalla, minne ei ilmavirtauksia pääse tulemaan samalla tavalla, kuin mitä normaaleilla moottoriradoilla. Tästä syystä monen kuljettajan autossa jarrut pääsivät kuumenemaan liikaa.

– Siinä alkoi mennä poljin pehmeäksi. Putosin viidenneksi, mutta sitten edessä rytisi ja yhtäkkiä olinkin taas johdossa. Kun ei tarvinnut ajaa kenenkään perässä, niin jarrutkin siinä hieman palautui saadessaan raitista ilmaa ja se tottakai helpotti ajamista. Lopussa meitä oli kahdeksan kuljettajaa muutaman sekunnin sisällä. Neljä kierrosta ennen ruutulippua nousin kärkeen ja sen jälkeen taisteltiin, että muut pysyy takana, Lähteenmäki kertasi lauantain tapahtumia.

Sunnuntaina Lähteenmäki avasi paalupaikalta kärkeen, mutta kilpailu keskeytettiin punaisilla lipuilla kolmen ajetun kierroksen jälkeen radalla olleen romun takia. Kun kilpailu pääsi jatkumaan, huomasi Lähteenmäki tulleensa kärkipaikalla ohitetuksi, Arto Ojarannan napatessa johtopaikan haltuunsa. Kaksikko väänsi tiukasti voitosta loppuun asti, erot olivat koko ajan minimaalisen pienet, mutta viikonlopun tuplavoitto jäi lopulta Lähteenmäeltä saavuttamatta.

– Roikuin puolen sekunnin päässä, mutta ei vaan löytynyt paikkaa ohittaa. Enkä toisaalta halunnut riskeerata hyviä pisteitä yrittämällä jotain tyhmää ohitusta. Kausi on nyt puolivälissä, niin olihan se aika lailla viime hetki ottaa hyvät pisteet. Kaksi huonointa tulosta saa vähentää loppupisteistä ja minulla on kaksi nollatulosta, niin ihan pelissä ollaan mukana. Yritetään maksimoida tulos loppukauden kilpailuissa ja katsotaan sitten mihin se riittää, Lähteenmäki pohti.

Lähteenmäen kilpailukausi jatkuu tulevana viikonloppuna Tykkimäen radalla Kouvolassa, missä ajetaan rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu. Myös rallicrossissa Lähteenmäellä on käynnissä tulokaskausi ja onnistuneen Seinäjoen viikonlopun jälkeen fiilis on tottakai erinomainen lähdettäessä tavoittelemaan huipputulosta myös rallicrossin puolelta.

– Oulussa oli vauhti jo tosi hyvällä tasolla, mutta harmillisesti moottoriongelmat veivät mahdollisuuden ajaa kärkisijoista. Ajettiin testiä sen jälkeen Kouvolassa ja Nokialla. Molemmilla radoilla mukana oli myös SM-sarjan kärki ja vauhdillisesti oltiin ihan samalla tasolla heidän kanssaan. Vauhdin puolesta pitäisi siis riittää Kouvolassa ja toivotaan, että hyvä vire kantaa sinne. Jos vaikka saisi sen ensimmäisen palkintosijoituksen, Lähteenmäki päätti.

Legends-finaalit Seinäjoella

Lauantai

1) Toni Lähteenmäki 16.32,349
2) Marko Kilpiä + 0,421
3) Lenni Nieminen + 1,992
4) Henri Tuomaala + 2,353
5) Tatu Siipola + 2,928

Sunnuntai

1) Arto Ojaranta 12.48,593
2) Toni Lähteenmäki + 0,407
3) Onni Peltonen + 1,051
4) Henri Tuomaala + 1,649
5) Kalle Merisalo + 2,000

Teksti: Jari Hotti, Racing Team Lähteenmäen tiedotus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close