Tulevana viikonloppuna voidaan ratkoa jo Rata SM:n mestaruuksia Alastarolla.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ajetaan Rata SM:n toiseksi viimeinen osakilpailuviikonloppu Alastarolla, jota isännöi Momo Racing Team ry.
V8 Thunderissa Lähteenmäellä mahdollisuus varmistaa mestaruus kolmatta kautta peräkkäin
Toni Lähteenmäki on hallinnut kuluvan kauden V8 Thunder -luokkaa, takanaan kuusi peräkkäistä voittoa. Viime- ja toissakauden mestari saattanee varmistaa mestaruuden Alastarolla. Sarjassa toisena oleva Milla Mäkelä on Lähteenmäkeä perässä 40 pistettä, mutta kun pisteitä on jaossa vielä Alastarolla 50 ja kauden päättävässä osakilpailussa Ahvenistolla 50, kaikki on edelleen mahdollista. Luokassa kolmantena oleva Petri Ortju on sen sijaan 32 pistettä Mäkelää perässä.
Näin ollen V8 Thunderissa käydään kovaa kilpailua mitalisijoista, eikä ykikään mitalisija ole vielä varma. Ortjun ja neljäntenä olevan Vesa Mäkelän ero pisteissä on myös vähäinen, sillä kaksikon erottaa 18 pistettä.
BMW Xtreme Race – Nähdäänkö Siekkiselle ja Eklundille toinen peräkkäinen mestaruus?
BMW Xtreme Racessa on edellisen luokan tavoin ollu lähes kokonaan yhden kaksikon hallintaa. Juho Siekkinen & Kai Eklund ovat hävinneet vain kaksi starttia kuluvalla kaudella, mutta niistäkin kaksikko on kerännyt hyvän määrän pisteitä. Toisena luokassa ajaa Santtu Rantanen ja Marko Rantanen, jotka ovat 65 pistettä kärkikaksikkoa perässä.
Kolmantena luokassa edellisen osakilpailuviikonlopun erinomaisesti suorittaneet Timo ja Markus Grönthal, jotka ovat Rantasia vain kuusi pistettä perässä.
Neljäntenä mitalisijoista kamppailee Juho Rantanen, jolla koossa 111 pistettä.
Ratkeaako mestaruus V1600-luokassa nyt vai kauden viimeisenä viikonloppuna?
Ratkeaako mestaruus V1600-luokassa nyt syyskuun alussa Alastarolla vai vasta viimeisessä viikonlopussa Ahvenistolla? Sarjaa johtaa Simo Rauhala pistein 177,5, toisena ja kolmantena samoilla pisteillä (132) Martina Backfält ja Oskar Dahlbacka. Pronssisijaa hamuilee V1600-luokassa Niko Kalliokoski pistein 132.
Pistetilanne on Rata SM-luokkien tiukin, mikä tarkoittaa sitä, että mestaruus ei välttämättä ratkea kuluvana viikonloppuna, sillä bemareiden tavoin pisteitä on viikonloppuna jaossa 75 ja yksi kokonainen kolmen finaalilähdön viikonloppu on myös vielä jäljellä.
Formulat kiri kilpailuaikataulun kiinni
Formuloiden kolmas osakilpailu ajettiin viikko sitten viime viikonloppuna Alastarolla Porsche Club Festivalin yhteydessä. Luokassa tapahtuikin kokonaispisteissä muutoksia, sillä Matti Hautamäki nousi koko luokan kärkeen ja muutkin mitalisijat vaihtelivat paikkaansa. Cup-muodossa ajattava Formula Open Finland ajaa Rata SM:n kanssa loput kaksi samaa viikonloppua.
Livestriimi
Viikonloppu striimataan tuttuun tapaan Moottoriurheilu.TV:n Youtube-kanavalle, Rata SM:n soittolistan alle. Otathan kanavan ja soittolistan seurantaan!
Aikataulu
Teksti: Nita Ahola / AKK
Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK